Viisumihaastattelu

Viisumihaastattelu on nyt takanapäin, onneksi! Vaikka olen lukenut vaihtarifoorumeilta ja muiden blogeista, että se haastattelu on ihan läpihuutojuttu, eikä sitä kannata pelätä, niin myönnän silti pelänneeni sitä. Yritin olla jännittämättä turhaan, mutta koska jo pelkästään luonteeseeni kuuluu kaikenlainen turha jännittäminen, niin yritykseksihän se vain jäi. Mutta ihmeen hyvin sain kuitenkin yöllä nukuttua ja oikeastaan siinä puoli tuntia ennen haastattelua se kunnon jännittäminen vasta alkoi. Ennen sitä olin pysynyt suht rauhallisena. :-D

Aika oli varattuna siis keskiviikolle 30.6. klo 9:10. Toi kellonaika oli kamala, koska en asu kovin lähellä Helsinkiä, joten lähdettiin isän kanssa ajaan Helsinkiin puoli seitsemän aikaan. Eli herätys oli siinä ennen kuutta. Mutta hyvä puoli tuossa oli ehdottomasti se, että homma oli hoidettu sitten heti aamusta, niin ei tarvinnut enää päivällä stressata koko juttua.

USA:n suurlähetystössä (ja varmaan muissakin suurlähetystöissä?) oli kauhean tarkat turvajärjestelmät. Ihan kuin lentokoneeseen olisi mennyt. Eikä alueella saanut liikkua yhtään ilman vartioita. Odotushuone, jonne vartija minut turvatarkastusten jälkee saattoi, oli täynnä ihmisiä. Siellä sitten istuttiin ja odotettiin vuoroa kolmelle eri luukulle: papereiden tarkastusteen, sormenjälkien ottoon ja itse haastatteluun. Itse olin siellä noin tunnin ja vartin, mutta reipaasti suurin osa tuosta ajasta meni vain oman vuoron odotteluun.

Paperit tarkasti suomea puhuva mies. Onneksi! En meinannut suomeksikaan ymmärtää aina, mitä paperia se kyseli. Kaikki paperit oli onneksi kunnossa ja olin raahannut jotain turhiakin papereita mukanani. Parempi liikaa, kuin liian vähän! Eniten harmitti, ettei viisumikuvaa kysytty ollenkaan. Olimme itse vain ottanut kuvan siihen sähköiseen viisumiin ja se sitten riitti? Meillä oli ollut kaiken lisäksi kamalat sähläykset tuon viisumikuvan kanssa just edellisenä päivänä ennen haastattelua. Kaikki turhaan! :-D No mutta parempi kuitenkin, että oli se, kuin että ei olisi ollut ja sitten sitä olisi tarvittu.

Sormenjälkiä ottava mies puhui englantia, mutta ei siinä mitään ongelmia ollut. Hän vain neuvoi miten ne sormet laitetaan. Ekalla kerralla oli varmaan jotenkin huonosti otettu ne sormenjäljet, koska haastattelussa haastatteleva mies käski minun mennä uudestaan ottaan ne jäljet.

Odotushuoneessa oli myös muita nuoria, ja yksi tyttö vähän ennen minua meni haastatteluun ja hänkin oli lähdössä vaihtariksi. Haastattelu oli ihan odotushuoneen vieressä, eikä ovea laitettu kiinni ollenkaan, joten oven läheisyydessä istuvat kuulivat muiden haastattelut. Kuulin siis tämän tytön haastattelun ja se hieman lievitti jännitystä, koska osasin varautua, että luultavasti minulle tulee saman tyylisiä kysymyksiä. Ja niinhän minulle tulikin, hieman vähemmän vain. Kyseltiin, miksi olen lähdössä USA:han, mihin kouluun menen, kuka minun vaihtovuoden maksaa yms.

Sain viisumin! Nyt sitten odotellaan, mutta luulen, että se tulee viimeistään ensi viikon alussa. Ei se haastattelu loppujen lopuksi ollut paha, eikä oikeasti jännittämisen arvoinen. Välillä mietin, miksi en vielä kamalasti ole jännittänyt vaihtovuotta, vaikka se on jo ihan käsillä! Jännitän aina kaikkea, joten luulisi, että olisin jo ihan hermoromahduksen partaalla! Mutta en ole, ainakaan vielä. Vaikka pieni jännitys on kuitenkin jo päällä. Eihän lähtöön ole enää kuin vähän päälle kuukausi! Apua, se kuulosti kamalan vähältä. Eiköhän se jännitys ala tästä pikkuhiljaa kasvaan. En edes halua ajatella sitä viimeistä yötä ennen lähtöä. Taitaa yöunet jäädä aika vähälle. :-D

Mutta monilla on varmaan vielä viisumihaastattelu edessä ja jos on jotain kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä! Vastaan kyllä mielelläni. Ja voi kysyä muustakin kuin viisumihaastattelusta. Kaikki kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Sonja