Great Weekend!

En ole nyt viikkoon kirjoitellut, joten kaikenlaista on tapahtunut, mutta ei kuitenkaan mitään sen merkittävämpää. Oikeastaan pari päivää sitten tulin tänne ja avasin tämän tekstikentän ja aloin kirjoittaa. Sitten jossain puolessa välissä ajattelin, että tällaista voi julkaista ja pyyhin kaiken. Höpisin jotain päivien tapahtumista eikä millään ollut päätä eikä häntää.

Viime viikon tapahtumista jos nyt jotain kuitenkin kerron, niin olin ensimmäistä kertaa Rotary kokouksessa. Tai en oikein tiedä, oliko se kokous. Jos niiden kaikki kokoukset on samanlaisia, niin joo, se oli kokous. Mutta saattaa olla, että kokoukset on erilaisia ja tämä missä minä ja muut vaihtarit oltiin, oli Rotary illallinen. Syötiin ravintolassa ja pari Rotaria puhui hiljaa huoneen etuosassa kertoen jostain jotain. Sinne, missä istuin, ei oikein kuulunut mitään ja sen vähän mitä ehkä kuulin, luultavasti en ymmärtänyt. Mutta mukava illallinen oli! Hävetti vain, kun yskin siellä kokoajan.

Ja jos jotain muuta viime viikosta kertoisin, niin sen kuinka masentava viikko se kerta kaikkiaan oli! Olin koko viikon kipeä, tauti ei hellittänyt minään päivänä. Aina sitä illalla toivoi, että huomenna olo olisi parempi, mutta koskaan se ei ollut. Olin oikeasti todella epätoivoinen ja ajattelin, etten parane ikinä! Perjantaina menin onneksi lääkäriin ja siellä todettiin, että mulla on keuhkoputkentulehdus. Lääkäri pelkäsi, että se menee keuhkokuumeeksi, mutta ei mennyt. Kuume on vihdoin laskenut! Kalliiden lääkkeiden (onneksi vakuutus korvaa) ansiosta taidan vihdoin voida paremmin. Välillä vielä yskittää, mutta muutosta on kuitenkin tapahtunut parempaan suuntaan ja olen siitä niin onnellinen. :-) En osannut kipeänä nauttia kaikesta täällä. Nyt, kun olen saanut taas energiaa, niin kaikki tuntuu erilaiselta! Voin taas elää täysillä!

Eilen, eli lauantaina, mentiin kavereiden kanssa New York State Fair:iin. Jokaisella osavaltiolla on oma Fair kerran vuodessa ja New Yorkin Fair pidettiin tänä vuonna Syracusessa, joka on puolentunnin ajomatkan päässä Skaneateleksesta! Tapahtuma kestää ehkä noin viikon tai kaksi. En oikeastaan muista/tiedä, mutta monta päivää se kuitenkin on! Porukkaa oli aivan älyttömästi ja hellettäkin ihan mukavasti. Pitkästä aikaa ei ollut kylmä. :D Tänne on muuten kesä tullut takasin! Viime viikko oli masentavan kylmä ja sateinen. Nyt yhtäkkiä, kun paranin, niin helteet tuli takaisin. Tänäänkin pääsin hieman palaan...

Voista tehty kylä, tai joku. Ällöttävää!

Siellä kaikki oli pitkässä jonossa hakemassa suklaamaitoa, tai tavallista. Vaikea arvata, kumpaa mä otin?

Kaikkien käteen tehtiin sydän ja sydämmen sisään kaikkien nimikirjaimet!

Illalla siellä esiintyi sitten Rihanna ja oikeastaan Rihannan takia me tonne Fairiin ylipäätään lähdettiin. Kaikki nuoret Skaneateleksessa on ollut varmaan koko kesän ihan täpinöissään, kun ne on odotellut tätä kyseistä  Rihannan konserttia. Caroline kertoi joskus kesällä, että on hankkinut mullekin sinne lipun. Silloin Suomessa kaikki tuntui niin kaukaiselta. Nyt on outoa ajatella, että sekin konsertti on jo ohi. Aika oikeasti menee nopeesti!

Carrie, Caroline, Abby, Katherine, Sheila ja Caroline

Konsertti oli tosi hieno! Ja tunnelma oli kyllä niin katossa. :) Konsertin jälkeen tytöt lähti juokseen ympäri Fair-aluetta, koska halusivat Backstagelle tapaamaan Rihannaa. Mua rupesi heikottaan juostessa, kun on tämä keuhkoputkentulehdus, joten jäin muista aina välillä jälkeen. Caroline tuli ja veti mua kädestä eteenpäin. Ei me kuitenkaan Rihannaa tavattu, vaikka kuinka yritettiin vartioita puhua ympäri. Haha, ainakin oli hauskaa! Ja alan pikkuhiljaa tuntea kuuluvani porukkaan. En vielä täydellisesti, mutta kyllä tää tästä.

Ajattelin, että State Fairista olisin tehnyt ihan oman postauksen, mutta ängen tähän nyt kuitenkin vielä tämänkin päivän ohjelman. Syy miksi, koska olen tällä hetkellä tosi onnellinen tästä päivästä ja huomenna saattaa kaikki olla huonosti. Haluan siis kertoa tän päivän sellaisena kuin sen nyt nään. Koska mulla oli tänää tosi kiva päivä. Ehkä kivoin täällä tähän mennessä.

Menin aamupäivästä heti ranskalaisen vaihtarin Joyn kotiin. Host äiti pelästyi, kun kuuli, että Carolinella on töitä ja joutuisin oleen taas yksin kotona. Hän sitten soitti Joyn äidille ja sopi, että menen sinne. Ja onneksi sopi! Hellettä riitti ja mentiin rantaan, minkä lähellä Joy asuu. Otettiin hetki aurinkoa ja lähdettiin sitten veneileen Joyn host isän kanssa. Niillä on hieno iso vene! Pelotti vähän olla ulkona bikinit päällä vaan, koska mun lääke kuulemma vaikuttaa ihoon niin, että se palaa herkästi. Ja palan muutenki helposti niin sitten vielä tollaset lääkkeet siihen päälle. Yritin rasvata itseäni hyvin, mutta kyllä mä nyt hieman punaiselta näytän. Ei se mitään, iho ei kuitenkaan ole yhtään kipeä!

Kokeiltiin Joyn kanssa sitten sellaista lajia, kun tubing. En oikeasti tiedä yhtään, mikä se on suomeksi. Mutta se on niin hauskaa! Laitan tähän pari kuvaa.

Kahdessa ylemmässä kuvassa olen minä ja Joy on alimmassa. :) So fun! Tuli mieleen viime kesä, kun kokeiltiin tollasta meidän veneellä kotona. Toi oli kuitenkin hieman erilaista. Meidän versio oli aika köyhä. :D Ja se sattui käsiinkin kamalasti, kun itse piti pitää narusta kiinni. Tuossa naru on kiinni patjassa. Ja vauhti paljon kovempi! :)

Törmättiin järvellä veneeseen, joka oli täynnä meidän ikäsiä poikia. Mentiin Joyn kanssa niiden veneeseen ja vietettiin siellä sitten loppu päivä. Myöhemmin Joyn host isä tuli myös mukaan. Pojat harrastivat kanssa tubingia plus ikäänkuin lumilautailua vedessä.

Tubingissa niillä oli kaksi rengasta ja molemmat yrittivät saada toisen tippumaan. Ne potki ja töni ja kaikkea mahdollista ja välillä hyppäs toisen renkaaseen repimään toista irti siitä. Se oli niin hauskaa katseltavaa. Lopulta mun ja Joyn vuoro tuli. Tosin me päätettiin kokeilla ihan rauhallisesti ilman tappelua. :D

Ei ehditty kauaa mennä, kun veneeseen tuli joku vika. Toinen vene tuli pelastaan meidät. Sidottiin meidän vene niiden veneeseen ja lähdettiin kotiin. Matka kesti ikuisuuden, mutta ei se mitään! Siellä oli kiva istuskella ja ottaa kuvia maisemista. Olisi kiva laittaa tosiaan jotain maisemakuviakin tähän, mutta lataaminen kestää kauhean kauan ja saitte kuitenkin ihan kivasti muutenkin noita kuvia nyt. :-) Ja jos katselette kuvien taustoja, niin sieltähän niitä maisemia löytyy!

Anteeks kamalasti tästä maratoonipostauksesta!

Onnittelut sinulle, joka jaksoi lukea loppuun asti. Olen ylpeä sinusta! :)

Nyt menen nukkumaan.

Hyvää yötä kullanmurut!

Sonja

I'm freezing!

Koskakohan tää tauti alkoi? Ainiin, torstaina! Nyt olen siis ollut kipeänä 6 päivää. En tykkää tästä yhtään. Mulla on täällä koko ajan kylmä! Itseasiassa aamulla kun herään, olen ihan hiestä märkä. Sit nousen sängystä, tulee heti kylmä. En tykkää kummastakaan olotilasta. Miksei voi olla vain sopiva?

No aluksi tää tauti sisälsi siis kylmyyden lisäksi kuumeen ja järjettömän päänsäryn. Luulen, että kuume on laskenut, mutta sain sitten tilalle kamalan yskän. Ja nyt mua vaivaa enää kylmyys ja järjetön yskä. Äääh, haluan olla terve! Mun on vaikea nauttia täällä olosta kipeenä. Kaipaan kotiin omaan sänkyyn lepään. Enkä edes ottanut tänne tarpeeksi lämpösiä vaatteita. Pakkasin huonosti! Pidän joka päivä samaa lämpöstä hupparia, kun en muutakaan keksi. Onneksi shoppailua on pian tiedossa!

En oikeen tiedä, miten muilla vaihtareilla on mennyt kavereihin tutustuminen. Onkohan se helpompaa tutustua ilman host sisaruksia? Ajattelin, että omasta host siskosta olisi hyötyä, koska tutustuisin sen kavereihin helposti ennen koulujenkin alkua! Ja olenhan mä paljon Carolinen kavereita tavannut. Ne ei vaan oikeen tunnu olevan kiinnostuneita musta. Ne ei juttele paljon mulle, vain omia juttujaan. Ja usein puhe on niin nopeaa, että kaikki menee ohi! Ja suosituin puheenaihe: college! Joka tapauksessa mietin vain, juttelisivatko ihmiset enemmän mulle, jos olisin yksin enkä Carolinen kanssa.

Okei, ehkä olen valittanut ihan tarpeeksi! Siirrytään sitten iloisempiin asioihin: eiliseen. :-) Tänne nimittäin saapui Joy, ranskalainen vaihtari! Mun piti mennä lentokentälle Joyta vastaan yhden rotarin Leen kanssa. Meillä oli host äidin kanssa aikaa ennen sovittua tapaamisaikaa, joten mentiin sitten kahville. Yhtäkkiä tajuttiin, että viereisessä pöydässä istui kans vaihtari. Piotrek! Liityttiin sitten niiden kanssa samaan pöytään ja juteltiin niitä näitä, kunnes Lee tuli hakeen mut ja Piotrekin lentokentälle.

Haettiin sitten matkalla vielä meksikolainen Checokin. Koko porukka siis kasassa. :-) Automatka lentokentälle oli todella mukava! Viihdyin tosi hyvin noiden poikien ja Leen kanssa. Kaikki oli niin mukavia. Kyseltiin kysymyksiä ja Lee vastaili niihin ja kertoi kaikesta mitä mieleen tuli. Kerrankin tunsin kuuluvani porukkaan. Ja sain puhua muiden kanssa normaalisti! Amerikkalaisten kavereiden kanssa en saa koskaan suunvuoroa, eikä minulla oikeastaan ole koskaan edes mitään sanottavaa, kun ne puhuu sellaisista asioista, mihin en osaa sanoa juuta enkä jaata.

Joy oli jo saapunut lentokentälle, kun päästiin paikalle. Saatiin heti kaikki ranskalaiset poskisuudelmat. :D Se on hauska kulttuuriero! Saa nähdä, pysyykö se Joyn tapana koko vuoden. Joy vaikutti myös kivalta. Tosin tuntuu, että sen kanssa juttelu tulee aluksi olemaan tosi hankalaa, koska englanti oli sillä aika heikko. No ajan kanssa se varmasti oppii paremmaksi!

Joy, Checo, Piotrek, minä

Mentiin sitten ravintolaan syömään vaihtariporukan ja Joyn host perheen kanssa. Se oli oikein tyypillinen amerikkalainen paikka. Siellä oli taulutelkkareita, mistä tuli socceria, baseballia, amerikkalaista jalkapalloa yms. Tunnelma oli katossa ja tarjoilijat alkoivat pari kertaa laulaan onnittelulauluja joissakin toisissa pöydissä.

Haha yksi hassu juttu, jonka voisin kertoa vielä! Puolalainen poika Piotrek on siis nimeltään Piotrek. Yksi nainen ymmärsi sen vain väärin kahvilassa, missä oltiin tän postauksen alkupuolella. Ja tää nainen ajatteli, että pojan nimi on Peter. Sitten Lee tuli paikalle ja nainen esitteli pojan Peteriksi eikä Piotrek sitten korjannut asiaa. Sen jälkeen illasta kaikki kutsui sitä Peteriksi. Kotiintulo matkallakin Piotrekin piti kirjoittaa Leen puhelimeen sen puhelinnumero ja se laittoi omaks nimekseen sinne Peter. Voi että teki mieli sanoa, että se on Piotrek, mutta en sitten viittinyt, kun ei se näköjään itsekään viittinyt. Voi raukkaa. :D

Olen muuten älyttömän väsynyt täällä varmaan kello viidestä eteenpäin. Halausin mennä jo yöunille. Ja usein ollaan vielä yhteentoista asti Carolinen kavereiden kanssa. Haluaisin aina niin lähteä kotiin nukkuun, mutta en halua pilata Carolinen iltaa. Eilenkin, kun tultiin sitten ravintolasta ja ajattelin, että pääsisin nukkumaan, niin Caroline laittaa viestin, että käske Leen tuoda sut tänne kaverille. Huoh, meni sitten sielä taas sinne yhteentoista asti. No, ehkä tää väsymys helpottaa, kun paranen ja totun tähän elämään. Suuri elämänmuutos, kieli ja kaikki vie ihan älyttömästi energiaa!

Mutta ehkä tässä on tarpeeksi tekstiä tälle kerralle, vaikka oikeasti tuntuu, että tapahtumia olisi ihan kamalasti kerrottavaksi! Pakko karsia jotain.

Love you,
Sonja

Boston

Kerron hieman eilisestä Bostonin reissusta, mutta ennen sitä kerron parin päivän takaiset tapahtumat. Minä ja Caroline nimittäin mentiin isoihin juhliin tarjoilemaan ruokaa! Carolinen kaveri soitti, että he tarvitsevat apua ja me sitten mentiin auttaan. Ne oli hienot juhlat isossa talossa, josta oli todella hieno maisema järvelle. Vieraita siellä oli todella paljon ja meitä nuoria, jotka tarjoili, oli ehkä noin 10. Siellä oli paljon kaikkea pientä syötävää. Sushia, leivoksia, vihanneksia, jotain lihaa yms. Ne oli jotkut niin outoja, että oli kamala tarjoilla niitä, kun ihmiset kyselivät "mitä tämä on?". Yritä siinä sitten selittää heikolla englannilla, mitä kaikkea ne ruuat sisälsi!

Kun tultiin kotiin Carolinen kanssa, täällä oli talo täynnä porukkaa! Sukulaiset oli tullut moikkaamaan Beaa ja Zandraa, jotka viettivät viimeistä iltaa kotona. Tuli taas enemmän kuin tarpeeks harjoiteltua tätä itsensä esittelyä: "Hi, I'm Sonja. I'm from Finland. Nice to meet you." Tuli sinä iltana syötyäkin ihan kamalasti! Ensin niissä juhlissa olin syönyt niitä kaikkia pieniä herkkuja ja pizzaa. Sitten tultiin kotiin, niin maistoin fajitaksia ja söin ihan mielettömän hyvää kakkua! Caroline nauroi, kuinka tulen lihomaan täällä. :-D

Ylempänä siis se mielettömän hyvä kakku! Siinä lukee "Good Luck", "Harvard Beatrice" ja "Yale Cole". Cole on näiden mun sisarusten serkku ja se alottaa nyt Yalen yliopistossa.

Seuraavana aamuna heräsin sitten neljältä, koska viideltä oli tarkoitus lähteä ajamaan kohti Bostonia. Itse olin hienosti viideltä valmis lähtöön, mutta todellisuudessa lähdettiin varmaan 5:45. Automatka kesti Bostoniin noin 5 tuntia.

Bostonissa vietiin ensin Zandra sen asunnolle. Zandra ei siis tällä hetkellä opiskele missään, vaan se tekee jotain syöpätutkimusta. Jokatapauksessa Zandran asunnolta lähdettiin viemään Bea Harvardiin! Oli niin hienoa nähdä se koulu ja se tunnelma. Sielä oli nimittäin niitä aikasempia opiskelijoita, jotka vastaanotti näitä uusia laulaen ja tanssien.

Harvard university

Harvard yard

Jätettiin Bea koululle ja lähdettiin sitten kaksin host äidin kanssa kiertämään Bostonia. Mentiin sellaiselle sightseeing kiertoajelulle ja se kiersi melkein koko Bostonin. Siihen menikin sitten noin 2,5 tuntia. Tässä muutama kuva.

Olin ollut valveilla jo niin monta tuntia, että illalla olin todella väsynyt! Luulen, että väsymys teki sen, mutta tuli kauhea ikävä. Se meni kuitenkin ohi, kun pääsin autoon ja nukuin hieman. Pitkän automatkan jälkeen pääsin vihdoin kotiin ja nukkumaan.

Tänään on ollut aika kurja päivä. Olen nimittäin kipeä, olin oikeastaan jo eilen vähän Bostonissa. Välillä tärisen, kun on niin kamalan kylmä ja välillä hikoilen kauheaa kuumuutta! Ihan hirveä päänsärky ollut ja hieman myös kuumetta. Ja ihan kamala väsymys. En tykkää yhtään tästä olosta.

Kaipaan halausta! Voi kun voisin halata teitä kaikkia siellä Suomessa!

With love Sonja

A Whole New World

Elämä alkaa olla täällä jo arkea. Olen tarkkaillut, kysellyt ja oppinut perheen tapoja ja yrittänyt omaksua ne myös itselleni. Se ei ole ollut kovin hankalaa, koska oikeasti elämä on täällä melkein samanlaista kuin Suomessa. En ole siis kokenut mitään kulttuurishokkia, ainakaan vielä.

Eilen tänne Skaneatelekseen saapui toinen vaihtari! Minä olin ensimmäinen ja Checo toinen. Checo on poika Mexicosta. Lori kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssa Checoa vastaan lentokentälle ja tietenkin halusin! Lentokentällä tapasin Checon ensimmäisen host perheen ja jonkun rotarin. Oli niin jännä nähdä se Checon saapuminen ja muistella omaa saapumista, kuinka jännittävää se oli.

Nyt sen huomaa, miksi kaikki ihmettelee mun kielitaitoa. Checo ei puhunut kovin hyvin englantia, mutta kyllä nyt sen verran, että kommunikointi onnistui! Lori sanoi autossa, että ihan hyvinhän sekin puhui vasta saapuneeksi. Eli kai se on ihan normaalia täällä, että vaihtarit ovat aika onnettomia täällä alussa. Minä pystyn kuitenkin puhumaan kuitenkin melkein mistä vaan täällä näiden kanssa!

Ranskalainen tyttö Joy saapuu sunnuntaina tai maanantaina. Odotan sitä myös innolla ja pääsen silloinkin Lorin kanssa lentokentälle tyttöä vastaan. :) Puolalaisesta Piotrekista en tiedä vielä, koska se on tulossa, mutta menen varmaan sitäkin sitten vastaan, jos Lori pyytää.

Ehkä siksi odotan näitä muita vaihtareita tosi paljon, koska niiden kanssa tuntee aina sellaista yhteenkuuluvuutta. Kaikki on samassa veneessä ja tietää, mitä toinen käy läpi. Toivottavasti meistä neljästä tulee hyvät ystävät!

Eilen oli tyttöjen ilta yhdella Carolinen kaverilla Abbyllä. Niiden talossa oli ihana ullakkokerros, jossa me istuskeltiin, katseltiin leffaa (Last song) ja syötiin herkkuja. Siellä oli yhteensä 7 tyttöä. Ihan mukavaa oli, vaikka hieman ulkopuoliseksi itseni tunsinkin välillä. Mua ei hirveesti oteta vielä mukaan keskusteluihin, joten aika paljon kuuntelen vain hiljaa vierestä. Ja kaikki puhuu kamalan nopeasti, niin en aina oikein pysy edes kärryillä, mistä puhutaan. Toivottavasti pääsisin pian osallistumaan keskusteluihin. Tulee niin orpo olo, kun vain kuuntelee.

Annoin muuten tuliaiset tässä joku päivä! Unohdin kertoa siitä. Niistä tykättiin kamalasti. Suomi-kirja oli tosi mielenkiintoinen ja kaikki selaili sitä kiinnostuneena. Juustohöylä oli kans hyvä ostos ja he heti tiesivät mikä se on, vaikka eivät sellaista käytä! No illalla kokeiltiin heti sitten sitäkin! Salmiakista suurin osa ei tykännyt. Äiti kyllä väitti tykkäävänsä, mutta muut epäili hänen vain mielistelevän mua! Eilen kyllä huomasin, kun sisko Zandra söi niitä siitä pussista. Ei siis ihan pahoja voinut olla! Suklaasta on kyllä kaikki tähän mennessä tykännyt. :)

Ruoka on hyvää, mitä perheen äiti tekee! Ja täällä on aina myös salaattia, mikä on hyvä juttu. Ihan terveellisesti olen siis syönyt, jos ei lasketa New Yorkin leiriä. Tällä viikolla alkoi suurin osa urheiluista, mutta ensi viikolla alkaa tennis ja cross country (maastojuoksu). En oikein tiedä, kumman aloittaisin! Ensin ajattelin tennistä ja nyt olen miettinyt tota juoksua. Siskot Zandra ja Bea ovat harrastaneet juoksua ja he sanoivat, että valmentaja varmasti haluaisi mut joukkueeseen. Ja juoksu olisi itsenäistä. Tennis joukkuelaji. Jos olen huono tenniksessä (niin kuin luultavasti olen), pilaan muiden mahdollisuudet. Juoksussa ei haittaa, vaikka olisin huono, koska se ei vaikuta muihin. En tiedä... sanokaa te!

Huomenna lähdetään äidin, Bean ja Zandran kanssa Bostoniin! Viedään Zandra ja Bea yliopistoon. En ole ihan varma, missä yliopistossa Zandra opiskelee, mutta Bea aloittaa nyt Harvardissa. Pääsen siis tutustumaan siihen kouluun! Ja muutenkin Bostoniin. :) Tosi jännää! Tosin aamulla lähdetään 5am. Ei kovin houkuttelevaa, mutta lähden kuitenkin mielummin Bostoniin kuin jäisin nukkumaan kotiin! :)

Okei, tässä nyt teille hieman kuulumisia ilman kuvia. En ole edelleenkään kovin ahkera ollut kameran kanssa. Yritän oikeasti ryhdistäytyä!

Palaillaan!
Sonja

P.S. Laitan tähän loppuun tällaisen biisin, mitä siskoni Roosa oli kuunnellut, kun ne oli palannut kotiin lentokentältä. Olivat siis saattamassa mua maailmalle. Tässä on niin ihanat sanat!

Kristiina Brask: Kuva

Katso mua silmiin, katso mua silmiin.

Laukkuni mun hihnalle paan,
lähtee oon päättänyt maailmaan.

Seikkailu tää kauas mut vie minne lie.

Koneeseen saatat mua
luvannut oon matkalla aatella sua.

Mun kuvan laitoin lompakkoon sun,

etten vaan mielestäs jää.

Katso mua silmiin iltaisin kun ikävä sua itkettää.

Elämästäs nyt lennän pois,

vielä mut pysäyttää ehkä vois.

Mut tiedät sen mulle on tää tärkeää.

Koneeseen saatat mua

luvannut oon matkalla aatella sua.

Mun kuvan laitoin lompakkoon sun,

etten vaan mielestäs jää,

katso mua silmiin iltaisin kun ikävä sua itkettää.

Paljon nähdä kai saan, kun kierrän tän maan,

älä oo pahoillaan, mä vielä palaan

siipiäin kokeilen vaan.

Mun kuvan laitoin lompakkoon sun,

etten vaan mielestäs jää,

katso mua silmiin iltaisin kun ikävä sua itkettää.

Vain elämää, ei sen enempää

Viikko takana Amerikassa. Tämä viikko ei ole hurahtanut yhdessä hujauksessa, mutta olisiko sen pitänytkään? En osaa sanoa.

Viimeksi jäin siihen, kun saavuin lentokentälle, jossa minua oli vastassa counselor Lori ja hänen kaverinsa Susan. Lori oli tehnyt pienen kyltin, jossa luki "Welcome Sonja to your new home" ja hän seisoi se kädessä ja leveä hymy kasvoilla, kun näin hänet. Lori ja Susan olivat ihan mahtavia! Luulin, että kentälle olisi tullut perhekin, mutta ei tullut. Ei se kuitenkaan haitannut. Lori ja Susan olivat niin huvittavia, kun he eivät muistaneet minne olivat jättäneet auton ja sitä sitten etsittiin jonkin aikaa naureskellen.

Automatkalla Lori kertoi, että vie minut toiseen host perheeseeni, eikä ensimmäiseen. Ensimmäinen perhe oli matkoilla, joten muutin pariksi päiväksi toiseen perheeseen. Talo, jossa ne asui, oli valtava! Kolme kerrosta, miljoona huonetta ja iso takapiha (josta löytyi mm. tenniskenttä). Minun huoneesta löytyi taulutelevisio, vaatehuone, iso parisänky ja kylpyhuone. Se oli ihan unelma!

Tässä talo ulkoa päin. Laitan kuvia sisältä vasta sitten, kun muutan sinne kokonaan asuun. Eli noin 3kk päästä. Koittakaa malttaa odottaa! :D

Talo edestä

Talo takaa

Kyllä tuolla siis viihtyi pari päivää asustella! :) Perhekin oli tosi mukava. Äiti Julie, isä Jim, minun ikäinen tyttö Caroline ja vuoden(?) vanhempi veli Chris. Äiti näytti hieman kaupunkia minulle, samoin Caroline. Keskiviikko-iltana olin Carolinen ja hänen kaverinsa Kealyn kanssa. Käytiin syömässä söpössä leipomossa ja myöhemmin katselin Carolinen kanssa Frendejä. Olen ihan rakastunut Frendeihin ja kun Caroline kuuli tästä, hän oli ihan innoissaan, koska se on kuulemma senkin lempiohjelma! Niillä oli kotona monta tuotantokautta. Tuli ihanan kotoisa olo niitä katsellessa.

Ensimmäiset kehut englanninkielestä tuli automatkalla lentokentältä. Ihan oikeasti! Luulin olevani ihan surkea englannissa ja pelkäsin ennen tänne tuloa sen puhumista. Ajattelin, etten ymmärrä mitään, eikä kukaan ymmärrä mua. Toisin kävi. Ymmärrän melkein kaiken, mitä minulle puhutaan. Tosin suurin osa puheesta menee ihan ohi, jos kuuntelen jonkun toisten keskustelua.

Ja kyllä sitä saa omankin asiansa täällä sanottua yllättävän helposti. Ja ihmiset on täällä kauhean ystävällisiä. Ne kyllä ymmärtää. Ja ne on tottuneet paljon huonompaan kielitaitoon. Torstaina Lori ja Lee (joku rotari) haastatteli mua ja kyseli kaikenlaista. Ne kertoi, että viime vuonna brasilialaisella pojalla piti olla tulkki, joten minä pärjään todella hyvin. Nää ihmiset arvostaa kamalasti sitä, että osaan puhua ja olen opiskellut jo monta vuotta englantia. Monet näistä ei osaa puhua mitään muuta kuin englantia.

Mutta ehkä siksi olen pitänyt itseäni aina tosi huonona, koska Suomessa kielitaito on oikeasti todella hyvä! Ihmiset osaa kieliä ja se on melkein itsestäänselvyys. Jos vertaan itseäni muihin suomalaisiin (jota olen tähän asti aina tehnyt), en ole kovin hyvä, mutta jos vertaan itseäni esim täällä muihin vaihtareihin, olen todella hyvä! :) Silti se aina yllättää, kun tulee kehuja.

Torstaina vaihdoin perhettä ensimmäiseen perheeseen. Äiti Kathy ja isosiko Beatrice (Bea) tulivat hakemaan minut ja mentiin shoppaileen Bealle tavaroita yliopistoon. Samalla ostettiin mulle shampoot ja muut. Iltapäivällä saavuttiin talolle, joka oli huomattavasti vaatimattomampi kuin edellinen. Valitettavasti mulla ei ole vielä kuvaa tästä talosta, mutta teen sitten erikseen vaikka sellaisen taloesittely postauksen. :)

Ensimmäiseen perheeseen kuuluu siis äiti Kathy, isä Linus, veljet Eddie ja Linus, siskot Zandra, Bea ja Caroline. Caroline on minunikäinen. Tällä hetkellä täällä on kaikki paitsi veli Eddie kotona, joten ihmisiä riittää! Mutta kaikki sisarukset paitsi Caroline, muuttavat pian (ensi viikolla?) pois, koska he menevät yliopistoon myös. Joten jäädään sitten Carolinen kanssa tänne kaksin. :)

Eilen olin Carolinen ja hänen kaverinsa Maureenin kanssa. Käytiin syömässä aamupalaa jossain ravintolassa: pannukakkua, jonka välissä oli suklaata. :D Tulen niiin lihomaan täällä... Illalla mentiin Carolinen kanssa järvelle. Uitiin ja soudeltiin kanootilla! Se oli hauskaa. :)

Caroline

Illalla tänne tuli vielä muutama sukulainen käymään. Niiden kanssa oli ranskalainen poika, joka on samanikäinen. Sen kanssa oli mukava jutella. Istuttiin ulkona ison kokon ääressä myöhään illalla ja grillailtiin vaahtokarkkeja. Tehtiin amerikkalaista herkkua nimeltä Smore. Keksien väliin laitetaan maahtokarkki ja suklaata. Se oli hyvää! :)

Tänää on ollut suht rauhallinen päivä. Aamulla käytiin valokuvaajalla, joka otti meistä kuvat koulun Year Bookia varten! Mutta muuten olen ollut kotona, sillä Carolinekin on töissä. Mutta ei se mitään. Välillä on ihan hyvä rauhottua ja vain olla. :)

Jos ikävästä vielä vähän puhun, niin se on ollut yllättävän pieni. Oikeasti luulin, että itken täällä iltaisin itseni uneen ja olisin niin valmis lähtemään kotiin. En kuitenkaan ihan. Välillä on pieni ikävä, jonka saa kuitenkin työnnettyä suht helposti syrjään. Välillä se on vähän isompi, mutta ei mahdoton siltikään. Saa nähdä, jos ikävä tästä ajan kanssa pahenee, vai kenties helpottaa. Ehkä tää ei mene tästä pahemmaksi? En tiedä, vaikea uskoa, että pääsisin näin helpolla. :D

Voi olla, että unohdin jotain tärkeää. Toivottavasti en, mutta kerron sitten myöhemmin, jos tulee jotain mieleen. Kuvia olen yllättävän vähän täällä ottanut, joten siksi niitäkään ei nyt oikein ole. Yritän olla aktiivisemmin kamera kädessä kaikissa touhuissa!

Ainiin! Haluaako joku lähettää postia tänne? Osoite on

Sonja Koskela / Waltons

2107 Jacks Way

Skaneateles, NY 13152

USA

Laitan ton tuonne sivupalkkiinkin. Jos joku haluaa jotain kirjeitä isompaa lähetellä, niin annan sitten eri osoitteen siihen. Ja mullekin voi antaa osotteita, jos haluatte, että lähetän täältä päin teille kortteja/kirjeitä. :)

Kirjoittelemisiin!

Sonja

New York City

En ehtinyt ennen lähtöä kirjoittaa ollenkaan lähtöfiiliksistä! Pahoittelut siis siitä. Kerron nyt kuitenkin lyhyesti, että edellinen päivä ennen lähtöä oli kamala! Tunteet oli todella pinnassa ja kävin vuorotellen kaikenlaisia ajatuksia läpi. Illalla äiti kysyi, millainen olo minulla on ja siinä kohtaa aloin itkeä. Kävin kuitenkin moikkaamassa kavereita illalla vielä viimeisen kerran ja se todella helpotti oloa. Ainakin hetkeksi. Kyllä se ahdistunut olo palasi sitten taas myöhemmin kotona.

Viimeinen yö kotona meni kuitenkin ihmeen hyvin. Nukahdin melko pian ja nukuin siitä kellon soittoon asti! Olisin veikannut jotain paljon levottomampaa yötä. Parempi kuitenkin näin. Automatka kentälle meni myös suht hyvin, ja kentällä, kun näin muut vaihtarit, olo helpottui huomattavasti! Jännitys loppui siihen! Ainakin melkein.

Lennosta kerron sen verran, että se kesti noin 8 tuntia. Luulin, että se olisi ollut 9, mutta eipä ollut. Lento meni oikeasti yhdessä hujauksessa! Kreikan lento joskus pari vuotta sitten tunti paljon pidemmältä ja kaikki paikat oli silloin puuduksissa. Nyt ei edes ollut! Jokaisella oli oma televisio penkin edessä ja sieltä sai katsella elokuvia. Katselin niitä jonkin verran, kuuntelin musiikkia, luin ja nukuin. Siinä se aika menikin mukavasti.

Grönlanti näytti muuten uskomattoman hienolle lentokoneen ikkunasta! Se oli niin upea näky, kun oli isoja vuoria, lunta ja turkoosia vettä. Rakastuin siihen maisemaan!

Ja sitten oltiinkin jo siellä kauan odotetussa NEW YORKISSA! Lentokentältä, kun päästiin kaikkien tullien yms. läpi ulos, huomasi heti, että oltiin Amerikassa. Keltaisia takseja vain vilisi ohitse. Se tuntui niin hienolta. Olen siis nyt ensimmäistä kertaa Amerikassa. Ehkä siksi kaikki tuntuikin niin upealle!

Laitan tähän hieman musiikkia, että pääsette meidän maaohjelman fiilikseen! ;-)

Fergie: Lebels or Love (Sex And The City soundtrack)

New York on upea kaupunki! Ensimmäinen ilta meni vain ihastellessa kamerat kädessä. Ja käytiin tietenkin kokemassa Amerikkalainen mäkkäri! Kaikki oli kuitenkin melko väsyneitä pitkän lennon ja aikaeron takia. Oli ihana päästä nukkumaan, vaikka ensimmäinen yö ei kovin hyvin mennytkään. Heräilin ihan kamalasti, ikävöin ja tuli todella huono olokin. Onneksi kaksi muuta yötä meni paremmin.

Toisena päivänä oli kiertoajelua Manhattanilla. Olin hieman pettynyt siihen, sillä bussilla ajettiin vain nopeasti kohteiden ohi, ja vain muutamassa kohdassa pysähdyttiin katselemaan tarkemmin. Ja ne muutamat kohdatkin oli ihan outoja! Piti sitten likaisen bussin ikkunan läpi ottaa kuvia, jos halusi kohteita kuvata.

 

Iltapäivällä sitten sai kulkea kaupungilla vapaasti. Shoppailtiin ja käytiin syömässä. Ilma oli ihan älyttömän kuuma, joten se jotenkin imi kaiken energian. En jaksanut niin panostaa sitten shoppailuun. Ehkä ihan hyvä, että säästyin isoilta liikakiloilta jatkolennolla! Jos ilmasta vielä puhutaan, niin hellettä oli koko kolme päivää luultavasti yli 30 astetta. Ja kyllähän sen eron huomaa Suomen ilmaan. Suomen ilmaa aina sanotaan todella raikkaaksi ja puhtaaksi. Nyt sen huomasi itsekin, että kyllähän se totta on!

Illalla käytiin vielä katsomassa Broadway musikaali Billy Elliot, mistä jo aiemmin olen puhunutkin. Se oli ihana! Tosin harmitti, kun kielitaito ei ole vielä ihan niin hyvä, että olisi ymmärtänyt kaikki pienet lausahdukset, joille muu yleisö nauroi aina kamalasti. Niille olisi ollut kiva nauraa mukana. Nähtiin muuten teatterissa julkkis! CSI New Yorkista yksi mies nimittäin.

Viimeisenä päivänä oli paljon omaa aikaa. Päätettiin lähteä katomaan New Yorkia yläilmoista Empire State Buildingiin. Onneksi oli liput hankittu jo valmiiksi, niin päästiin mukavasti kaikkien jonojen ohi. Maisema ylhäältä oli huikea!

Empire State Buildingin jälkeen suunnattiin Central Parkiin. Se oli edellisen päivän bussiajelulla jätetty ihan paitsiolle. Nopeasti vain ajettiin ohi, enkä silloinkaan jaksanut ottaa edes kuvia. Joten halusin ehdottomasti nähdä sen vielä paremmin. Ja onneksi mentiin! Se oli aivan ihana puisto. Juuri niin ihana kuin kaikissa elokuvissakin. Voin vain kuvitella, miltä se paikka näyttää syksyllä!

Illalla oli sitten limusiiniajelua Manhattanilla. Päästiin hienolla Hummerilla ravintolaan syömään. Pitäähän sitä välillä olla vähän luksusta. ;) Ravintola oli hieno kokemus. Kokki nimittäin teki ruuat meidän edessä. Oli hienon näköistä, kun se heitteli niitä veitsiä ja taiteili sen ruuan kanssa. Ja ruokakin oli tosi hyvää! Tulin kyllä ihan täyteen siitä.

Sitten olikin edessä enää viimeinen yö hotellilla ja aamulla klo 5.30 lähtö lentokentälle. Alunperin minun lennon piti lähteä yhdeltätoista aamulla. Eli siis monen tunnin odottaminen oli tiedossa. Tällä hetkellä se 4-5 tuntia ei kuitenkaan tunnu enää missään! Lento nimittäin peruttiin. Menin ihan paniikkiin, mutta sain kuitenkin uuden lennon. Tosin uusi lento lähti vasta 9.20 illalla. Loppujen lopuksi olin lentokentällä noin 15,5 tuntia.

Piti sitten selvittää counselorin numeroa, että pystyn ilmoittaan uudesta lentoaikataulusta. Laitoin ensin viestiä, mutta kun vastausta ei kuulunut, niin oli pakko soittaa! Kokeilin miljoonaan eri numeroon soittaa, mutta en mitenkään saanut yhteyttä. Joku nainen henkilökunnasta sanoi, että eteen pitää laittaa 1, niin se menee perille. No sain sitten lopulta counselorin kiinni ja oli kyllä jännittävää puhua puhelimessa. Kaikki meni kyllä onneksi hyvin ja sain kerrottua uudet lentotiedot!

Illalla yhdentoista aikaan lopulta pääsin Syracusen lentokentälle, jossa minua oli vastassa counselor ja hänen kaverinsa. Mutta sen enempää en nyt kerro! Ensi kerralla kirjoittelen sitten, miten perheessä elämä on lähtenyt sujumaan.

Ja sain jopa aikaiseks laittaa teille tähän muutamia kuvia. Lähipäivinä lataan niitä varmaan enemmän sitten facebookiin. Mutta saatte tuosta nyt jotain käsitystä New Yorkista. :)

Sonja

Kolme yötä lähtöön on

Pelottaa, jännittää, naurattaa, itkettää. Tunteet vaihtelee niin paljon laidasta laitaan, ettei oikeasti enää voi vastata kysymykseen "miltä tuntuu?". Vielä en ole kyllä itkenyt, mikä on ihme sinänsä. Iltaisin vaan, kun menee nukkumaan, alkaa ahdistaan ihan kamalasti ja kyllä varmasti joku yö se itkukin sieltä vielä tulee. Päivisin on taas ihan erilainen olo, ei ahdista ollenkaan (tai ehkä välillä vähän). Kai se on vaan, kun iltaisin on aikaa miettiä ja sitten sitä alkaa miettiä liikaa.

Viime viikon lauantaina pidettiin läksiäiset minulle ja kahdelle muulle kaverille, jotka ovat myös lähdössä Jenkkeihin. Oli hauskaa viettää aikaa kavereiden kanssa. Syötiin, juotiin, saunottiin, pelattiin, naurettiin ja vähän itkettiinkin. Joillekin kavereille sanoin silloin viimeiset heipat. Huomenna ehkä nään vielä joitain kavereita ja silloin sanon luultavasti heille viimeiset heipat. Ellei nähdä vielä nopeasti perjantainakin. Se on inhottavaa sanoa "nähdään vuoden päästä". Ei siinä ole mitään järkeä, ei se tunnu todelliselta!

Iida (Juho) leipoi läksiäisiin ihanan amerikkalaisen suklaajuustokakun! En tiedä, kannattaako niitä muita kuvia läksiäisistä sen enempää täällä julkaista! :D

Eilen tehtiin illalla isän kanssa koepakkaus. Olen ylpeä itsestäni, että sain sen tehtyä! Tuntuu niin turhalta pakata kokeilun vuoksi. Keräsin vaatteistani "kyllä", "ei" ja "ehkä" pinon. Lopulta jouduin karsimaan hieman "kyllä"-pinostakin pois. Sängylle keräsin sitten kaiken mahdollisen, mitä otan mukaan.

Loppujen lopuksi sain sängylle ängettyä kaiken, minkä suurinpiirtein halusinkin. Sen jälkeen alkoi isän tehopakkaus. Isä on nimittäin meidän perheen pakkaaja. Se saa ison tavaramäärän aina tosi pieneen tilaan ja tästä on tietysti minulle hyötyä! Tietysti tuleehan se painokin sitten jossain välissä vastaan. No, katselin kauhulla, kun isä alkoi pakkaamaan, että ei se voi mitenkään saada kaikkea mahtumaan ja tadaa! Ei aikaakaan, kun kaikki oli siististi matkalaukussa ja matkalaukku meni keppoisasti vielä kiinnikin. :-)

Sitten vain punnitseen koko hökötys ja jäi kiloa vaille sallitun painon! Iso helpotus! Olen kuullut niin paljon kauhutarinoita koepakkauksesta, kuinka laukku ei mene kiinni ja kymmenen kiloa ylipainoa. Ajattelin, että se on sitten munkin kohtalo. Vaan ei ollut. :) Sain melkein kaiken haluamani mahtumaan! Lempifarkut jää kyllä kotiin, mikä harmittaa. Ne on kuitenkin jo yli kolme vuotta vanhat ja niin raihnaiset, etten edes kehtaisi kulkea niillä Amerikassa. :D Ne on vaan niin ihanat...

Siinä on sitten vielä laukkuakin. Ostettiin Helsingin reissulta muutama viikko sitten. Merkiltään laukku on Samsonite ja hinnaltaan alennettuna 150€. Lisäksi ostettiin käsimatkatavaroille laukku, joka taisi myös olla alennuksessa (?), mutta en nyt muista hintaa sen enempää. Tuo sininen on kiva väri! Erottuu hyvin sitten muiden laukkujen seasta ja sopii hyvin Rotary takkiin. ;D

Sitten asiasta kukkaruukkuun! Nimittäin joku lukija halusi kuulla minun odotuksista ja ennakkoluuloista. En jaksa nyt valitettavasti ihan omaa kirjoitusta niistä tehdä, joten laitan tähän loppuun. Toivottavasti ei haittaa!

Jos nyt aloitetaan niistä odotuksista, niin odotan tietysti (näin vaatimattomasti) niin ihanaa vuotta, että voin myöhemmin muistella sitä vain hymyillen. Tiedän, että vastoinkäymisiä tulee ja varsinkin minun kohdallani! Alku on varmasti hankalaa, kun kielenkin kanssa voi hieman takkuilla, mutta kuitenkin vastoinkäymisistä selvitään! Elekieli on keksitty ja pitää vain muistaa oikea asenne! Mitään muuta en halua niin paljon kuin että tästä vuodesta tulisi IHANA!

Enkä malta odottaa sitä, kun ajatusten kulkukin käy englanniksi. Kun sen tajuan, hymy on varmasti todella leveä. Muut höpöttää kamalasti, kuinka Jenkkeihin lähtijät menee sieltä mistä aita on matalin kielen takia. Minulle aita ei kuitenkaan ole matala! Englanti on aina ollut mulle hankalaa ja se tunne, kun tajuan osaavani puhua sitä kieltä kuin äidinkieltä on varmasti mahtava.

En oikeastaan tiedä sen enempää, mitä odotan. Odotan vain koko vuotta kokonaisuutena niin paljon, etten osaa luokitella yksittäisiä asioita. Ja uskotteko, jos sanon, ettei minulla ole ennakkoluuloja? Hah, no ettepä tietenkään! Kaikilla luultavasti on jonkinlaisia ennakkoluuloja Amerikkaa kohtaan, mutta minä olen ehdottomasti menossa sinne avoimin mielin. En halua muodostaa mitään isompia luuloja/odotuksia. Tiedän, kohtaan varmaan suuren kulttuurishokin, mutta kyllä siitä sitten selvitään! Ainakin toivottavasti. :-)

Kirjoittelen sitten juuri ennen lähtöä vielä viime hetken fiiliksistä.

♥:llä Sonja