Päätin kirjoitella näinkin pian uudestaan! Tosin nyt ei kuitenkaan ole kovin pitkää juttua tiedossa, kunhan vain halusin tulla kertomaan teille maaohjelmasta New York Cityssä, jossa on siis kolmen päivän orientaatio leiri muiden suomivaihtareiden kanssa ennen perheisiin menoa. :)
Eilen vasta huomasin, että lentoliputhan on tullut postissa! Sähköisesti ne tulikin jo aikaisemmin. Kaikesta alkaa jo tulla niin todellista... Ei mun lentolipuista ollut oikeastaan tarkoitus kertoa sen enempää, mutta se on kuitenkin sanottava, että USA:n sisäisellä lennolla (New Yorkista Syracuseen) saa olla käsimatkatavaroiden paino 18kg! En tiedä, olenko erehtynyt, mutta voiko toi olla mahdollista? Niin noissa papereissa ainakin luki! 10kg enemmän kuin Suomesta Usaan -lennolla. :) Saa ainakin Nykistä ostella paljon tavaraa (jos vaan laukkuun mahtuu).
Kyseisten lentolippujen mukana tuli sitten meidän tarkka maaohjelma New Yorkissa. En nyt koko ohjelmaa ala selostaan, mutta jotta saisitte hieman käsitystä, millaisesta leiristä on kyse, voin kertoa että se sisältää mm. opastettua kierrosta Manhattanilla (Vapaudenpatsas, China Town, Empire State Building, Central Park jne.), limusiineilla ajelua Manhattanilla, illallinen japanilaisessa ravintolassa, musikaali Broadwayllä yms. Lisäksi leiri sisältää koulutuksia ja shoppailua!
Itse odotan koko leiriä todella innolla. Siitä tulee varmasti ikimuistoinen ja toivottavasti saan hyviä kavereita muista vaihtareista. :) En voi uskoa, että tuohon kaikkeen on enää vain hieman yli viikko!
Kerroin siis, että menemme katsomaan myös musikaalin Broadwaylle. Kyseessä on Billy Elliot -musikaali. Laitan tähän musikaalin trailerin. Katsokaa ihmeessä, näyttää niin huipulle!
Itse olen nähnyt tuon elokuvana ja se oli ihana! Kertoo pojasta, joka haluaa aloittaa baletin, vaikka hänen isänsä haluaa hänen harrastavan nyrkkeilyä. Elokuva oli todella koskettava ja siksi odotukset on korkealla kyseistä näytelmää kohtaan! Äää, en malttaisi millään enää odottaa! :--D
torstai 29. heinäkuuta 2010
maanantai 26. heinäkuuta 2010
Tuliaisia ja Tunnelmia
Nyt on ollut tapahtumarikas viikko takana. Alkuviikosta reissailtiin Tallinnassa ja Helsingissä. Loppuviikko on sitten mökkeilty. En ole oikein blogiinkaan ehtinyt kirjoitteleen mitään. Nyt kuitenkin saatte taas jotain luettavaa! :)
Olen nimittäin saanut taas yhden asian jaloista pois: tuliaiset! Helsingissä tuli osteltua jonkin verran tuliaisia suomikaupasta ja torilta. Vinkki: kannattaa ensin kierrellä torit ennen kuin menee suomikauppoihin. Itse mentiin ensin suomikauppaan ja ostettiin innolla sitten pehmolelua yms, kunnes huomattiin, että torilla ihan samat lelut olisi saanut paljon halvemmalla!
Olen nimittäin saanut taas yhden asian jaloista pois: tuliaiset! Helsingissä tuli osteltua jonkin verran tuliaisia suomikaupasta ja torilta. Vinkki: kannattaa ensin kierrellä torit ennen kuin menee suomikauppoihin. Itse mentiin ensin suomikauppaan ja ostettiin innolla sitten pehmolelua yms, kunnes huomattiin, että torilla ihan samat lelut olisi saanut paljon halvemmalla!
Tänään käytiin sitten ostamassa vielä loput tuliaiset, mitä ei Helsingistä hankittu. Nyt on sitten kaikki koossa!
Yläpuolella siis kuva kaikista tuliaisista. Sain ne mahtumaan samaan kuvaan. Klikatkaa taas isommaksi, jos haluatte tarkemmin katsella. :) Siellä on siis marimekkoa: patakintaat ja -laput, sekä kolme penaalia. Tuossa on siis kahden ensimmäisen perheen tuliaiset (en edes tiedä, onko minulla kolmatta) ja molempien perheiden äideille on nuo patakintaat ja -laput. Sitten ensimmäisen perheen kahdelle siskolle ostin kummallekin marimekon penaalit. Tai saavat käyttää niitä miten haluaa! Kolmas penaali on sitten toisen perheen siskolle.
Poro-pehmolelut on sitten kahden perheen siskoille ja poro-juustohöylät on molemmille perheille (ajattelin vähä itseänikin... ei tarvi syödä paksuja veitsellä leikattuja juustonpaloja :D). Sitten ostettiin kaksi Finland -kirjaa, jotka annan perheiden isille. Tuo kirja oli kyllä hyvä. Siellä oli paljo hyviä kuvia Suomesta ja tekstiäkin sopivasti. Eikä kirja mikään ikivanhakaan ole, koska Lordikistakin on juttua!
Mitäs muuta? Kirjojen päällä on kaksi kynää, joissa lukee Finland. Olisi pitänyt ostaa kolme, niin olisin voinut laittaa kynät penaalien sisälle. No, ehkä laitankin. Yksi penaali jää vain sitten ilman. Sitten on tietysti perus Fazerin sinistä suklaata ja salmiakkia. Saa nähdä, mitä ne tykkää siellä Amerikassa noista. :)
Minusta kiva idea oli myös ostaa tuollainen paketti, jossa on kolme joulupalloa! Jos klikkaatte kuvaa isommaksi, huomaatte hyvin suomenlippu-kuviot palloissa. Annan jokaiselle perheelle yhden pallon muistoksi. Ja mahdollisesti kirjoitan vielä itse kultaisella tussilla siihen "Sonja 2010". Voi sitten joka joulu muistella kuusta koristellessa, että "voi, silloin se Sonja oli täällä Suomesta vaihtarina 2010". :D
Siinäpä ne taisi sitten olla kaikki. Painoa tulee varmaan ihan kivasti noista suklaista ja kirjoista (vaikka kirjat suht ohkasia onkin). Ainiin! Aion vielä tehdä itse levyn, johon kerään suomalaista musiikkia. Sinne tulee sitten laidasta laitaan kaikenlaista, mitä keksin. Lordista Kuunkuiskaajiin. :D Sitä en kuitenkaan ole tehnyt vielä, mutta se luultavasti tulee vielä lisäksi tuohon tuliaiskasaan. Muumimukit puuttuu, mitä olisin vielä halunnut lisätä, mutta ne jää nyt pois. Tuossa on ihan tarpeeksi ilman niitäkin.
Nyt on oikeasti sitten enää vain 12 päivää lähtöön! Alle kaksi viikkoa. Enää yksi viikonloppu Suomessa. Pelottavaa, mutta toisaalta ihanaa. "Jännittääkö?" -kysymys on tähän mennessä ollut aika turha. Ei ole jännittänyt sen suuremmin. Nyt kuitenkin kaikki alkaa olla jo niin käsillä, että varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä alkaa ajatella kaikkea. Ja voin sanoa, että silloin kyllä jännittää!
Oikeastaan voisin pelkästä ajatusten vuoristoradasta kirjoittaa tällä hetkellä ties kuinka ja paljon. Ajattelen vain yksinkertaisesti tätä vaihtoa melkein koko ajan! Samalla ne ajatuksetkin sitten vaihtelee koko ajan laidasta laitaan. Ja kaikki on kuitenkin jo niin konkreettista. On ostettu matkalaukku, mietitty pakkaamista ja tehty listaa, mitä pitäisi vielä hankkia ja pakata. Isovanhemmatkin lahjoitti tilille mukavan summan käyttörahaa Amerikkaan. Huh! Alkaa jo hieman pelottaa. Mutta silti, vaikka kuinka jännittäisi tai pelottaisi, en ole kertaakaan katunut päätöstäni lähteä vaihtoon! En kertaakaan.
Tuli taas seliteltyä enemmän kuin omiks tarpeiks. Toivottavasti jaksoitte lukea. :) Yritän päivitellä taas pian.
Rakkaudella
Sonja
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Pinssit
Laitoin muutama viikko sitten kuvan Rotary takista ja kerroin, että rotarivaihtareilla on tapana kerätä takit täyteen pinssejä. Olen nyt vihdoin saanut pinssit tehtyä! Tai no ainakin melkein... Niistä puuttuu vielä se tausta millä pinssit kiinnitetään takkiin, mutta saatan liimata ne muutenkin vasta sitten siellä Amerikassa. Enkä ole ihan täysin vakuuttunut pinssien määrästä. Mietin, pitäisikö tehdä vielä lisää, mutta en jaksaisi! No, laitan teille nyt kuitenkin hieman kuvia aikaansaannoksistani.
Mitä mieltä olette noista? :-)
Yhteensä olen nyt tehnyt noin 90 pinssiä. En jaksaisi ainakaan kamalasti tehdä enempää. Äiti sanoi, että menisin noiden pinssien kanssa ja jos ne loppuu kesken, niin soitan kotiin ja porukat tekisi niitä sitten lisää ja lähettäisi mulle. Ehkä teen niin. Montako pinssiä te olette tehneet? Mitä luulette, riittääkö 90?
With love
Sonja
P.S. Kuvat saa klikkaamalla hieman isommiksi, jos haluatte tarkemmin niitä katsoa. :-)
Suomenlippuja. Siinä on koristeellisempia sekä sitten tylsempiä tavallisia. Ostin aika vahvaa valkoista kartonkia ja leikkasin tuollaisia 2cmx3cm lippuja. Lippujen alla on leveämpi 3cmx4cm pala, jonne olen sitten liimannut helmet. Ja voitte vain kuvitella kuinka pikkutarkkaa työtä toi on! Siinä syy, miksi tein lopuista lipuista tylsän tavallisen version.
Isä tulosti kaikenlaisia kuvia netistä, mitkä nyt muistuttaa jotenkin Suomea. Samalla tyylillä kuin Suomenliput, tein sitten nämäkin. Aikaa tuo helmien liimailu kyllä vie, mutta eikös niistä tulekin aika nättejä? :-) Pelottaa vain, että kun kuljetan nuo sinne Amerikkaan, niin helmet irtoilee. Tosi vahvalta toi liima kyllä vaikuttaa, mutta varmuuden vuoksi pitää tosi tiiviisti vaikka johonkin rasiaan pakata nuo. Siinä syy, miksi luultavasti liimaan taustat vasta Amerikassa. Ne saattaisi olla hieman tiellä, enkä saisi noita pinssejä tiivisti pakattua.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on sitten hamahelmistä tehdyt Suomenliput. Käytiin äidin kanssa ostamassa valkoisia ja sinisiä hamahelmiä ja sellainen alusta, mihin noita tehdään. On meillä joskus pienenä noita ollut, muttei varmaan enää tallessa! Itse en tätä ideaa keksinyt. Kunnia menee muille rotarivaihtareille, sillä useammat ovat käyttäneet tätä ideaa. Tein kuitenkin hieman erilaisia, nimittäin liehuvia lippuja. Se oli kyllä vahinko, mutta ei ollenkaan huono sellainen! Nimittäin me ostettiin kuusikulmion muotoinen alusta noille, eikä tajuttu, että ne piikit on lomittain siellä, ei vierekkäin. Sillä alustalla ei siis pystynyt tekeen suoria lippuja, mutta noi on kuitenkin myös kivoja!
Mitä mieltä olette noista? :-)
Yhteensä olen nyt tehnyt noin 90 pinssiä. En jaksaisi ainakaan kamalasti tehdä enempää. Äiti sanoi, että menisin noiden pinssien kanssa ja jos ne loppuu kesken, niin soitan kotiin ja porukat tekisi niitä sitten lisää ja lähettäisi mulle. Ehkä teen niin. Montako pinssiä te olette tehneet? Mitä luulette, riittääkö 90?
With love
Sonja
P.S. Kuvat saa klikkaamalla hieman isommiksi, jos haluatte tarkemmin niitä katsoa. :-)
torstai 8. heinäkuuta 2010
I won't forget the place I come from
Noniin, eilen starttasi viimeinen kuukausi Suomessa ennen lähtöä. Nyt on onneksi viisumi pois päiväjärjestyksestä. Se nimittäin tuli maanantain kotiin. Ja tänään tuli tällainen keltainen hyvin virallisen näköinen kuori, jossa lukee oikein virallisesti ”Ms. Sonja P. Koskela”. En yhtään tiedä, mikä toi on, enkä uskalla avata sitä! Jos se on vaikka sellainen kirje, mikä viedään sinne lentokentälle ja sen saa siellä tullissa sitten vasta avata. Jos muilla on joku aavistus, mikä toi voisi olla, niin kerro mulle!
Meillä meni ukkosella joku modeemi rikki. Eli tarkoittaen, ettei meillä toiminut netti eilen ollenkaan. Isä kuitenkin tarvii töissään nettiä, joten onneksi uusi modeemi tuli aika pian hankittua. Täytyy kuitenkin myöntää, että ei se ollut ollenkaan paha olla ilman nettiä. Tuli tehtyä kerrankin jotain hyödyllistäkin, nimittäin pinssejä! Laitan niistä vähän myöhemmin kuvaa, kun nyt eka saan niitä vielä vähän enemmän tehtyä.
Olen myös aloittanut kunnon kohotuksen vaihtovuotta varten. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, olen käynyt noin joka toinen päivä oman ”personal trainerini” kanssa lenkillä. Tämä trainer on siis isä! Se aina tulee patisteleen minut sohvan pohjalta ja tulee minun kanssa juokseen! Mitä tekisinkään ilman sitä? Okei, tämä lenkkeily johtuu siis tulevasta isäntäperheestä, joka on sisko Carolinen kuvailemilla sanoilla ”family of runners”. Carolinen siskokin on juossut maratoonin (ilmeisesti useammin kuin kerran). Joten pieniä paineita, pieniä paineita. Hah, no ei nyt sentään! Pitää kuitenkin pikkasen kerätä kuntoa.
Tulipas taas höpötettyä kaikkea turhaa. Nyt asiaan! Ajattelin siis kirjoittaa postauksen asioista, joita mitä luultavammin tulen ikävöimään vaihtovuoden aikana. Teen sitten siellä Amerikassa uuden postauksen, missä kerron, mitä sitten oikeasti siellä ikävöin. En tiedä eroaako ne asiat näistä, mitä nyt kirjoitan. Se jää nähtäväksi!
Kaikista eniten luultavasti tulen kaipaamaan perhettä, äitiä, isää ja Roosaa. Olen oikeasti tosi onnellinen, että mulla on just sellainen perhe kuin on. Se on tosi rakas mulle ja mua aina kuunneellaan ja tuetaan. Äitikin on mulle melkein kuin kaveri. Me aina nauretaan yhdessä kaikille tyhmille jutuille, mitä luultavasti kukaan muu ei tajuaisi! Eniten harmittaa jättää pikkusisko Roosa ”yksin” tänne. Se on niin reppana, kun se tulee iltaisin sanomaan kuinka tylsää sille tulee olemaan ilman mua. Ja meidän kaksi koiraa! Niitä vasta ikävä tuleekin. Pelottaa, että vaihtovuoden jälkeen ne ei enää muista mua ollenkaan. Toivottavasti haju ja ääni sitten kuitenkin nopeasti palauttaa minut niiden mieleen.
Jään kaipaamaan myös kavereita. Saan varmasti paljon uusia kavereita Amerikassa, mutta silti ikävöin varmasti iki-ihania suomikavereitani! On jotenkin inhottavaa olla vuosi pois kaikista kuvioista täällä. Vuoden aikana ehtii syntyä niin paljon kaikkia uusia juttuja, joihin en sitten enää kuulu. Se on yksi vaihtovuoden miinuspuolista, mutta se on kuitenkin kestettevä! Täytyy pitää paljon Facebookin ja skypen kautta yhteyttä. Ja haluan ehdottomasti kuulla kuulumisia täältäkin päin: kuka on kenenkä kanssa ja sitä rataa! ;-)
Oma huone ja tietysti oma sänky on ikävöimislistan kärkipäässä! Saan ainakin ensimmäisessä isäntäperheessä oman huoneen (tai oikeastaan kuulemma oman kerroksen), mikä on ihan kiva juttu, koska kaipaan välillä sitä omaa tilaa ja rauhaa. Eikä oikeasti omaa sänkyä voita mikään! Se on aina niin kiva palata matkoilta kotiin ja rojahtaa omaan sänkyyn. Kyllä se oma koti todella on kullan kallis. Kotona saan olla oma itseni, maata sohvalla ja käydä jääkaapilla. Vieraassa paikassa se ei ole niin helppoa. Ainakin aluksi on varmasti vaikea olla rennosti siellä. Mutta eiköhän se olo siitä sitten rentoudu!
No sitten on tietysti suomalainen ruoka. Keräsin pieneen kuvakollaasiin ruokia suomesta, joita saattaa tulla ikävä. Tuosta kollaasista tulee kyllä ilmi melkein kaikki olennainen. Jos siihen jotain haluaisin vielä lisätä, niin kaurapuuro, korvapuustit ja karjalanpiirakat! Kaikista eniten tulen luultavasti ikävöimään Fazerin sinistä suklaata. Tulee varmaan kamalia vierotusoireita, jos en saa sitä silloin tällöin syötyä. :-D Onneksi on posti keksitty. Äiti saa lähettää aina suomipaketteja, joissa on sitten suklaata, salmiakkia ja kaikkea ihanaa Suomesta!
Meillä meni ukkosella joku modeemi rikki. Eli tarkoittaen, ettei meillä toiminut netti eilen ollenkaan. Isä kuitenkin tarvii töissään nettiä, joten onneksi uusi modeemi tuli aika pian hankittua. Täytyy kuitenkin myöntää, että ei se ollut ollenkaan paha olla ilman nettiä. Tuli tehtyä kerrankin jotain hyödyllistäkin, nimittäin pinssejä! Laitan niistä vähän myöhemmin kuvaa, kun nyt eka saan niitä vielä vähän enemmän tehtyä.
Olen myös aloittanut kunnon kohotuksen vaihtovuotta varten. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, olen käynyt noin joka toinen päivä oman ”personal trainerini” kanssa lenkillä. Tämä trainer on siis isä! Se aina tulee patisteleen minut sohvan pohjalta ja tulee minun kanssa juokseen! Mitä tekisinkään ilman sitä? Okei, tämä lenkkeily johtuu siis tulevasta isäntäperheestä, joka on sisko Carolinen kuvailemilla sanoilla ”family of runners”. Carolinen siskokin on juossut maratoonin (ilmeisesti useammin kuin kerran). Joten pieniä paineita, pieniä paineita. Hah, no ei nyt sentään! Pitää kuitenkin pikkasen kerätä kuntoa.
Tulipas taas höpötettyä kaikkea turhaa. Nyt asiaan! Ajattelin siis kirjoittaa postauksen asioista, joita mitä luultavammin tulen ikävöimään vaihtovuoden aikana. Teen sitten siellä Amerikassa uuden postauksen, missä kerron, mitä sitten oikeasti siellä ikävöin. En tiedä eroaako ne asiat näistä, mitä nyt kirjoitan. Se jää nähtäväksi!
Kaikista eniten luultavasti tulen kaipaamaan perhettä, äitiä, isää ja Roosaa. Olen oikeasti tosi onnellinen, että mulla on just sellainen perhe kuin on. Se on tosi rakas mulle ja mua aina kuunneellaan ja tuetaan. Äitikin on mulle melkein kuin kaveri. Me aina nauretaan yhdessä kaikille tyhmille jutuille, mitä luultavasti kukaan muu ei tajuaisi! Eniten harmittaa jättää pikkusisko Roosa ”yksin” tänne. Se on niin reppana, kun se tulee iltaisin sanomaan kuinka tylsää sille tulee olemaan ilman mua. Ja meidän kaksi koiraa! Niitä vasta ikävä tuleekin. Pelottaa, että vaihtovuoden jälkeen ne ei enää muista mua ollenkaan. Toivottavasti haju ja ääni sitten kuitenkin nopeasti palauttaa minut niiden mieleen.
Jään kaipaamaan myös kavereita. Saan varmasti paljon uusia kavereita Amerikassa, mutta silti ikävöin varmasti iki-ihania suomikavereitani! On jotenkin inhottavaa olla vuosi pois kaikista kuvioista täällä. Vuoden aikana ehtii syntyä niin paljon kaikkia uusia juttuja, joihin en sitten enää kuulu. Se on yksi vaihtovuoden miinuspuolista, mutta se on kuitenkin kestettevä! Täytyy pitää paljon Facebookin ja skypen kautta yhteyttä. Ja haluan ehdottomasti kuulla kuulumisia täältäkin päin: kuka on kenenkä kanssa ja sitä rataa! ;-)
Oma huone ja tietysti oma sänky on ikävöimislistan kärkipäässä! Saan ainakin ensimmäisessä isäntäperheessä oman huoneen (tai oikeastaan kuulemma oman kerroksen), mikä on ihan kiva juttu, koska kaipaan välillä sitä omaa tilaa ja rauhaa. Eikä oikeasti omaa sänkyä voita mikään! Se on aina niin kiva palata matkoilta kotiin ja rojahtaa omaan sänkyyn. Kyllä se oma koti todella on kullan kallis. Kotona saan olla oma itseni, maata sohvalla ja käydä jääkaapilla. Vieraassa paikassa se ei ole niin helppoa. Ainakin aluksi on varmasti vaikea olla rennosti siellä. Mutta eiköhän se olo siitä sitten rentoudu!
No sitten on tietysti suomalainen ruoka. Keräsin pieneen kuvakollaasiin ruokia suomesta, joita saattaa tulla ikävä. Tuosta kollaasista tulee kyllä ilmi melkein kaikki olennainen. Jos siihen jotain haluaisin vielä lisätä, niin kaurapuuro, korvapuustit ja karjalanpiirakat! Kaikista eniten tulen luultavasti ikävöimään Fazerin sinistä suklaata. Tulee varmaan kamalia vierotusoireita, jos en saa sitä silloin tällöin syötyä. :-D Onneksi on posti keksitty. Äiti saa lähettää aina suomipaketteja, joissa on sitten suklaata, salmiakkia ja kaikkea ihanaa Suomesta!
Ikävöin luultavasti myös suomeksi puhumista ja ymmärretyksi tulemista. Kieltähän sinne lähdetään oppimaan ja olen niin onnellinen, että joudun sellaiseen kielikylpyyn, ettei suomella enää yksinkertaisesti pärjää! Siinä sitä oppii kaikkein parhaiten. Mutta turhautuminen saattaa olla lähellä, jos ei millään saa asiaansa sanotuksi, kun jokainen sana tökkii. Silloin luultavasti tekisi mieli vaihtaa suomen kieleen, mutta onneksi se ei ole mahdollista. On pakko käyttää englantia. Onneksi voi sitten skypen kautta jutella suomalaisten kanssa suomeksi. Ei pääse oma äidinkieli kokonaan unohtumaan.
Ja nyt kun eletään minun lempivuodenaikaa, niin täytyy sanoa, että tulee kyllä ikävä tätä Suomen kesää. Ja mikä tärkein, saunaa! Sauna, grillimakkara ja uudet perunat! En oikeastaan edes tykkää makkarasta, mutta se vain kuuluu kesään. Niin kuin kuuluu ah-niin-ihanat hyttysetkin. Ihana ininä korvassa ja miljoona punaista kutisevaa näppylää joka paikassa. Rakastan saunomista oli mikä vuodenaika tahansa. Siellä on niin ihana vain istua hiljaa lämpimässä ja ajatella asioita. Sitä tulee varmasti ikävä.
Viimeiseksi voisin mainita suomalaisen joulun. Ensin ajattelin, että ikävöisin kaikkia suomalaisia juhlia ja perinteitä, mutta luultavasti tulen ainoastaan ikävöimään joulua ja jouluruokia. Tietysti odotan innolla, mitä amerikkalaisella joululla on minulle annettavanaan, mutta en voi kieltää, etten ikävöisi suomalaista joulua ollenkaan. Lanttulaatikko ja kinkku! Niitä tulee ikävä kaikista eniten. Ja joulun aikaan varmasti ikävöin perhettä, jonka kanssa olen tähän mennessä aina viettänyt joulun. Eräs saksalainen vaihtari täällä Suomessa sanoi, että joulu on melkein jokaiselle vaihtarille se pahin aika. Silloin ikävöi kaikista eniten. Saa nähdä pitääkö se paikkansa myös minun kohdallani.
Unohtuikohan jotain olennaista... Mitä sinä jäät/jäisit ikävöimään Suomesta? :-)
Rakkaudella
Sonja
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Viisumihaastattelu
Viisumihaastattelu on nyt takanapäin, onneksi! Vaikka olen lukenut vaihtarifoorumeilta ja muiden blogeista, että se haastattelu on ihan läpihuutojuttu, eikä sitä kannata pelätä, niin myönnän silti pelänneeni sitä. Yritin olla jännittämättä turhaan, mutta koska jo pelkästään luonteeseeni kuuluu kaikenlainen turha jännittäminen, niin yritykseksihän se vain jäi. Mutta ihmeen hyvin sain kuitenkin yöllä nukuttua ja oikeastaan siinä puoli tuntia ennen haastattelua se kunnon jännittäminen vasta alkoi. Ennen sitä olin pysynyt suht rauhallisena. :-D
Aika oli varattuna siis keskiviikolle 30.6. klo 9:10. Toi kellonaika oli kamala, koska en asu kovin lähellä Helsinkiä, joten lähdettiin isän kanssa ajaan Helsinkiin puoli seitsemän aikaan. Eli herätys oli siinä ennen kuutta. Mutta hyvä puoli tuossa oli ehdottomasti se, että homma oli hoidettu sitten heti aamusta, niin ei tarvinnut enää päivällä stressata koko juttua.
USA:n suurlähetystössä (ja varmaan muissakin suurlähetystöissä?) oli kauhean tarkat turvajärjestelmät. Ihan kuin lentokoneeseen olisi mennyt. Eikä alueella saanut liikkua yhtään ilman vartioita. Odotushuone, jonne vartija minut turvatarkastusten jälkee saattoi, oli täynnä ihmisiä. Siellä sitten istuttiin ja odotettiin vuoroa kolmelle eri luukulle: papereiden tarkastusteen, sormenjälkien ottoon ja itse haastatteluun. Itse olin siellä noin tunnin ja vartin, mutta reipaasti suurin osa tuosta ajasta meni vain oman vuoron odotteluun.
Paperit tarkasti suomea puhuva mies. Onneksi! En meinannut suomeksikaan ymmärtää aina, mitä paperia se kyseli. Kaikki paperit oli onneksi kunnossa ja olin raahannut jotain turhiakin papereita mukanani. Parempi liikaa, kuin liian vähän! Eniten harmitti, ettei viisumikuvaa kysytty ollenkaan. Olimme itse vain ottanut kuvan siihen sähköiseen viisumiin ja se sitten riitti? Meillä oli ollut kaiken lisäksi kamalat sähläykset tuon viisumikuvan kanssa just edellisenä päivänä ennen haastattelua. Kaikki turhaan! :-D No mutta parempi kuitenkin, että oli se, kuin että ei olisi ollut ja sitten sitä olisi tarvittu.
Sormenjälkiä ottava mies puhui englantia, mutta ei siinä mitään ongelmia ollut. Hän vain neuvoi miten ne sormet laitetaan. Ekalla kerralla oli varmaan jotenkin huonosti otettu ne sormenjäljet, koska haastattelussa haastatteleva mies käski minun mennä uudestaan ottaan ne jäljet.
Odotushuoneessa oli myös muita nuoria, ja yksi tyttö vähän ennen minua meni haastatteluun ja hänkin oli lähdössä vaihtariksi. Haastattelu oli ihan odotushuoneen vieressä, eikä ovea laitettu kiinni ollenkaan, joten oven läheisyydessä istuvat kuulivat muiden haastattelut. Kuulin siis tämän tytön haastattelun ja se hieman lievitti jännitystä, koska osasin varautua, että luultavasti minulle tulee saman tyylisiä kysymyksiä. Ja niinhän minulle tulikin, hieman vähemmän vain. Kyseltiin, miksi olen lähdössä USA:han, mihin kouluun menen, kuka minun vaihtovuoden maksaa yms.
Sain viisumin! Nyt sitten odotellaan, mutta luulen, että se tulee viimeistään ensi viikon alussa. Ei se haastattelu loppujen lopuksi ollut paha, eikä oikeasti jännittämisen arvoinen. Välillä mietin, miksi en vielä kamalasti ole jännittänyt vaihtovuotta, vaikka se on jo ihan käsillä! Jännitän aina kaikkea, joten luulisi, että olisin jo ihan hermoromahduksen partaalla! Mutta en ole, ainakaan vielä. Vaikka pieni jännitys on kuitenkin jo päällä. Eihän lähtöön ole enää kuin vähän päälle kuukausi! Apua, se kuulosti kamalan vähältä. Eiköhän se jännitys ala tästä pikkuhiljaa kasvaan. En edes halua ajatella sitä viimeistä yötä ennen lähtöä. Taitaa yöunet jäädä aika vähälle. :-D
Mutta monilla on varmaan vielä viisumihaastattelu edessä ja jos on jotain kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä! Vastaan kyllä mielelläni. Ja voi kysyä muustakin kuin viisumihaastattelusta. Kaikki kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!
Sonja
Aika oli varattuna siis keskiviikolle 30.6. klo 9:10. Toi kellonaika oli kamala, koska en asu kovin lähellä Helsinkiä, joten lähdettiin isän kanssa ajaan Helsinkiin puoli seitsemän aikaan. Eli herätys oli siinä ennen kuutta. Mutta hyvä puoli tuossa oli ehdottomasti se, että homma oli hoidettu sitten heti aamusta, niin ei tarvinnut enää päivällä stressata koko juttua.
USA:n suurlähetystössä (ja varmaan muissakin suurlähetystöissä?) oli kauhean tarkat turvajärjestelmät. Ihan kuin lentokoneeseen olisi mennyt. Eikä alueella saanut liikkua yhtään ilman vartioita. Odotushuone, jonne vartija minut turvatarkastusten jälkee saattoi, oli täynnä ihmisiä. Siellä sitten istuttiin ja odotettiin vuoroa kolmelle eri luukulle: papereiden tarkastusteen, sormenjälkien ottoon ja itse haastatteluun. Itse olin siellä noin tunnin ja vartin, mutta reipaasti suurin osa tuosta ajasta meni vain oman vuoron odotteluun.
Paperit tarkasti suomea puhuva mies. Onneksi! En meinannut suomeksikaan ymmärtää aina, mitä paperia se kyseli. Kaikki paperit oli onneksi kunnossa ja olin raahannut jotain turhiakin papereita mukanani. Parempi liikaa, kuin liian vähän! Eniten harmitti, ettei viisumikuvaa kysytty ollenkaan. Olimme itse vain ottanut kuvan siihen sähköiseen viisumiin ja se sitten riitti? Meillä oli ollut kaiken lisäksi kamalat sähläykset tuon viisumikuvan kanssa just edellisenä päivänä ennen haastattelua. Kaikki turhaan! :-D No mutta parempi kuitenkin, että oli se, kuin että ei olisi ollut ja sitten sitä olisi tarvittu.
Sormenjälkiä ottava mies puhui englantia, mutta ei siinä mitään ongelmia ollut. Hän vain neuvoi miten ne sormet laitetaan. Ekalla kerralla oli varmaan jotenkin huonosti otettu ne sormenjäljet, koska haastattelussa haastatteleva mies käski minun mennä uudestaan ottaan ne jäljet.
Odotushuoneessa oli myös muita nuoria, ja yksi tyttö vähän ennen minua meni haastatteluun ja hänkin oli lähdössä vaihtariksi. Haastattelu oli ihan odotushuoneen vieressä, eikä ovea laitettu kiinni ollenkaan, joten oven läheisyydessä istuvat kuulivat muiden haastattelut. Kuulin siis tämän tytön haastattelun ja se hieman lievitti jännitystä, koska osasin varautua, että luultavasti minulle tulee saman tyylisiä kysymyksiä. Ja niinhän minulle tulikin, hieman vähemmän vain. Kyseltiin, miksi olen lähdössä USA:han, mihin kouluun menen, kuka minun vaihtovuoden maksaa yms.
Sain viisumin! Nyt sitten odotellaan, mutta luulen, että se tulee viimeistään ensi viikon alussa. Ei se haastattelu loppujen lopuksi ollut paha, eikä oikeasti jännittämisen arvoinen. Välillä mietin, miksi en vielä kamalasti ole jännittänyt vaihtovuotta, vaikka se on jo ihan käsillä! Jännitän aina kaikkea, joten luulisi, että olisin jo ihan hermoromahduksen partaalla! Mutta en ole, ainakaan vielä. Vaikka pieni jännitys on kuitenkin jo päällä. Eihän lähtöön ole enää kuin vähän päälle kuukausi! Apua, se kuulosti kamalan vähältä. Eiköhän se jännitys ala tästä pikkuhiljaa kasvaan. En edes halua ajatella sitä viimeistä yötä ennen lähtöä. Taitaa yöunet jäädä aika vähälle. :-D
Mutta monilla on varmaan vielä viisumihaastattelu edessä ja jos on jotain kysymyksiä, niin kysykää ihmeessä! Vastaan kyllä mielelläni. Ja voi kysyä muustakin kuin viisumihaastattelusta. Kaikki kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!
Sonja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
